keskiviikko 31. elokuuta 2016

Luuritta taas

Sain tänään jo kolmatta päivää herätä ilman hälytystä. Säpsähdin hereille virkeänä ja singahdin käynnistämään tietokoneen nähdäkseni, mitä kello on. Hassua miten tietoa ajasta kaipaa, vaikkei mitään sovittua olisikaan tiedossa. Urheiluakatemian keskivartalotreenin oli tosin määrä alkaa kello 10, mutta tiedän etten aamuvirkkuna mitenkään nukkuisi onneni ohi. Olin jossain kohtaa unessa kuullut tuomiokirkon kellon lyövän kolmasti, mikä tarkoittaa varttia vaille, mutta mitä? Olin nukkunut kuminan jälkeen kymmenen minuuttia, tai ehkä tunteja ja kymmenen minuuttia, sopivasti kuitenkin. Tietokone kertoi ajan olevan 7.55. Täydellistä.

Nautiskelin aamupuuroni ja -kahvini rauhassa ja valmistauduin sähköinternetin metsästykseen medisiinan atk-luokasta. Taloyhtiömme valokaapeli on rikki, ja Sonera palaa asiaan vasta syyskuussa. Kämpillä olen siis netitön. 

Viikonloppuna olin elokuun loppumisen perinteeksi muodostuneella, belgialaisen Junior Lefevren vetämällä leirillä Lahdessa. Lauantain varsin hyvin sujuneitten treenien kunniaksi (ja koska olin unohtanut laturin alkuviikosta Euraan) palkitsin itseni ostamalla hienon sinisen laturin varsin edullisesti. Sunnuntain treenien ajaksi jätin puhelimeni kiikkumaan laturin johdon varaan treenisalin pistorasiaan, ja harjoitusten jälkeen poistuin ystäväni kyydissä intoa puhkuen Helsinkiin. En koskaan irrottanut puhelintani seinästä. 

Junior Lefevre ja meikä
Havahduin erehdykseeni vasta heitettyämme Lefevren lentokentälle ja suunnattuamme nokan kohti Helsinkiä. Minulle tarjottiin mahdollisuutta palata takaisin hakemaan puhelin heti, mutta ajatus kahdesta lisätunnista autossa tuntui ylivoimaiselta ja lisäksi bensan tuhlaamiselta. En tarvitsisi puhelinta mihinkään. Päätin luottaa lahtelaisten treenikaverieni hyväntahtoisuuteen ja matkahuollon palveluihin ja pärjätä tovin ilman kännykkää.

Tässä sitä nyt ollaan. Erinäisten hankaluuksien vuoksi puhelinta ei pystytty laittamaan bussikyytiin vielä pariin päivään, mutta tänään keskiviikkona se on saapuva Turun linja-autoasemalle klo 15.15. Kohtaamisemme tulee olemaan lämmin.

Bussimatkalla Helsingistä Turkuun en voinut selata instagrammia, joten luin erään mielenkiintoisen uuden tuttavuuteni minulle suosittelemaa kirjaa. Orhan Pamukin Snow vaikuttaa juuri niin hyvältä kuin minulle luvattiin. Aika lensi, ja saavuin sateiseen Turkuun hujauksessa. Jouduin seisomaan hetken bussipysäkin katoksessa, kun en malttanut jättää lukua kesken.

Olin leirin päätyttyä antanut valtaosan tavaroistani, mukaan lukien läppärini, Titalle voidakseni nauttia lepopäivästäni Helsingissä vapaammin. Siirryin pysäkiltä suoraan kirjastoon koordinoimaan tavaroitteni hakemista hänen luotaan, ja se onnistui melko sujuvasti. En tosin huomannut kysyä ovikoodia, ja jouduin odottelemaan tovin alaovella ennen kuin joku talon asukas armeliaasti päästi minut sisään. En kuulemma näyttänyt siltä samalta kaverilta jolla on viime aikoina ollut tapana nukkua heidän rappukäytävässään.

Sain läppärini ja siirryin helpottuneena kämpille. Yhteys ystäviin olisi valmis avattavaksi. Melkein. Heti koneen avattuani muistin kotinettimme onnettoman tilanteen. Huokaus. Purin hikiset leirikamppeet kassistani ja siirryin Wifin perässä pääkirjastolle vain huomatakseni, että kello on 20.23 ja kirjasto on kiinni. Hm. Päädyin lopulta Bar Kukaan laatimaan facebook-päivityksen, jossa tiedotin kavereitani olevani tovin tavoittamattomissa puhelimen välityksellä, ja ottamaan yhteyttä ystävääni, jonka seurassa nautin upean iltapalan. Superhyvä juustoa ja viikunahilloa. Seura 5/5.

Tiistaiaamulla tein oman lajitreenin alfakeskuksessa, ja sen aikana minulle selvisi, mitä kaipaan puhelimessani eniten ystäviin yhteydenpidon lisäksi. Spotifyta. Tavallisesti teen alkulämmittelyni tanssien, ja treeniä ylipäätään rytmittää musiikki. Ilman kuulokkeita olo tuntui orvolta. Osasyy nihkeään fiilikseen meni tosin leiriväsymyksen piikkiin. No, aina ei kulje yhtä hyvin. Sain nuukahtaneesta olosta huolimatta tehtyä ihan hyvän harjoituksen, ja siirryin lounastamaan. 

Tapasin lounasjonossa ystäväni, joka ikäväkseni oli jo syönyt, mutta sovimme kahvihetkestä myöhemmin Antin luona. Kalle antoi minulle melkein oikein muistamansa ovikoodin, ja lounaan jälkeen löysin itseni jälleen seisomasta ulko-oven takana jotakuta toista sisälle halajavaa odottaen. Pääsin lopulta sisään. Kiipesin neljänteen kerrokseen vian todetakseni poikien jo poistuneen paikalta. Olin kaikitenkin saanut asiasta tiedon puhelimeeni. Ei auttanut kuin palata kämpille lukemaan kirjaa.

Punttitreeni sujui hyvin ja häiriöttä. Menin kirjastoon saadakseni yhteyden kavereihin, joita toivoin illan aikana tapaavani. Onnistuin. Loppuillasta menin vielä WiFin perässä Hämeenkadun Porttiin. Baareissa käynti ainakin on puhelimettomuuden aikana räjähtänyt käsiin. Kyseisten kuppiloiden kunniaksi on todettava palvelun olleen erinomaista ja santsiteen kuuluneen hintaan. Hienoa!

Kaiken kaikkiaan nämä kolme päivää ovat olleet ihan mukavia. Internetin metsästys vähäsen ottaa aivoon, mutta muuten olo on hyvä. Nukun hyvin ja tuntuu välillä ihan hyvältä olla tavoittamattomissa. Aikaa kirjoittamiseenkin löytyy kummasti, kun ei näe ketään. Viimekertainenkin teksti syntyi vastaavassa tilanteessa. 

Olen kuitenkin iloinen saadessani luurini takaisin. Pitemmän päälle tämä söisi sosiaalista elämääni, kaikki nopeat tapaamiset kun tavataan sopia whatsupissa tai soittamalla.

Harmillisinta on ollut juuri soittamisen vaikeus. Olen tottunut soittelemaan valmentajalleni päivittäin. Treeniin liittyvät olennaiset asiat ovat kyllä sovittavissa sähköpostitsekin, mutta viesteissä ei jaksa rönsyillä, ja se on kaikkein parasta. Kaipasin sitä heti. Ilman puhelinta olen saanut olla rauhassa, mutta myös yksin. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin.        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti