keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Aalborg

Jaahas. Tein sen taas. Väänsin työllä ja tuskalla tekstiä parikymmentä minuuttia, hipaisin kämmenellä väärää kohtaa ja tuhosin kaiken. Ai enkö tallentanut? No en tallentanut.

Kuuntelen korvatulpanomaisilla kuulokkeillani klassista pianomusiikkia. En tällä kertaa nauttiakseni siitä, vaan koittaakseni epätoivoisesti hukuttaa seinän takana kohta vuoden pöristelleiden remonttireiskojen ryskäämisen jo valmiiksi harhailevia ajatuksiani sotkemasta. Joku voi pitää minua musiikin väärinkäyttäjänä, mutta juuri nyt ei kiinnosta yhtään.
Kovasta kitinästä huolimatta elämä on mallillaan. Olen palannut Turkuun Tanskan Aalborgista, kirjahyllyllä lepää tuore PM-kulta muistona reissusta ja hellalla kiehuvat kananmunat. Kananmunat ovat iloinen asia. Viikonloppu oli upea, ja nyt valmistaudun jo seuraaviin mittelöihin. Perjantaina seison Salzburgin premierliigakisojen puntarissa.  

Aalborgin lentoa odotellessa
Palaan muistelemaan viime viikonloppua. Tunnepitoinen matka, josta ääni on vieläkin käheänä. Otin tehtäväkseni päihittää henkilökohtaisesti muitten maitten joukkueet kannustamisessa. Iso ääni on vahvuuteni, mutta nyt siitä ei ole paljoa jäljellä. Kuulostan niiltä tyypeiltä joiden puhelinnumerot alkavat numeroilla 0700.

Lähtö Aalborgiin oli vauhdikas. Olin torstaina mennyt Puukankaiden luo arabianrantaan hakeakseni hyvää fiilistä kisoihin ja välttääkseni heräämästä keskellä yötä, kentällä kun oli määrä olla 05.30. Helsingissä myös piipahtamassa ollut isäni noutaisi minut kentälle aamuviideltä. Suloiset unet itselleni taatakseni työnsin korvatulpat syvälle korviini ja nukuin kuin lapsi, kunnes joku potki minut hereille. Sauli.

”Emma pitäsköhän sun herätä?”

Hyökkäsin kännykkäni kimppuun nähdäkseni ajan. 05.03, kolme puhelua isältä. Ehdin käydä vaa’alla toteamassa, ettei tänään tarvitsisi syödä mitään ja jumpatakin ehkä täytyisi, puin päälleni ja säntäsin ulos. Istuin 05.13 autossa, ja meikkasin ihanan isäni kanssa jutustellen. Ehdimme kentälle sovitusti. Tehokas aamu, joskin purkkaa teki mieli. Aamiaisesta ei tarvinnut haaveilla, hampaitten pesusta kylläkin.

Tuplaespresson jälkeen.
Kööpenhaminassa odottelimme jokusen tunnin vaihtolentoa ja istuimme Kaitsun ja Helenan kanssa mehubaarissa. Tuplaespressoani odotellessani kävimme innostavaa keskustelua vapaudesta. Olin pikkiriikkisen herkässä tilassa ja minut valtasi itkettävä onnen tunne. Sain kiinni siitä, kuinka vapaa olen. Vapaa tavoittelemaan unelmiani ja heittäytymään karatessa kilvoitteluun ja myöhemmin vaikkapa lääketieteeseen. Vapaa tutustumaan hyvin erilaisiin ihmisiin. Vapaa tanssimaan pöydillä tai pistämään tupakaksi, jos sellainen olo tulisi. Onneksi ei tähän asti ole tullut, ei ole viisasta se touhu. Mehubaarissa tupakointi olisi sitä paitsi saattanut aiheuttaa pahennusta. Olisin vain tullut ajetuksi sellaiseen koomiseen lasikoppiin Cameltarrojen keskelle. Niissä täytyy muuten olla aivan maagisen kova imu ilmastoinnissa, sillä ohi kävellessä tupakka ei haise yhtään, vaikka koppero on yhdeltä seinältään avoin. Siellä sitten olisin yskinyt, kun en oikein tuota harrastusta hallitse.

No jopas nyt karkasi juttu.

Oivallusta seurannut onnentunne oli niin merkillinen, etten mitenkään voi tavoittaa sitä sanoin. Urheilusta ja suurista tunteista puhuttaessa mieleen nousevat päällimmäisinä kilpailuihin liittyvä myllerrys, mikä on urheilun suola ja kuuluu jokaiseen kilpailuun. Tällaisten matkalla käytyjen keskustelujen laukaisemat iloitkut ovat yllättävämpiä, eikä sellaisista muista mainita, kun puhutaan urheilun hienoudesta. Olen kuitenkin ollut vastaavassa tilanteessa ennenkin. Niinä hetkinä aina muistan, miksi rakastan tätä kaikkea.

Hassua kyllä, vaikka kisa meni hyvin ja nautin todella ottelemisesta ja finaalin voittamisesta, ei palkintopallilla seistessä kokemani tyytyväisyys vetänyt vertoja mehubaarissa pillittämiselle.
Lähelle sen kaltaista onnea pääsin kuitenkin vielä kahdesti. Tanssiessani yössä vuoden 2016 Pohjoismaitten mestaruutta, ja seuraavana aamuna kello seitsemän aamiaispöydässä käymäni oivan keskustelun myötä. Ei pöllömpi viikonloppu.


En ole varma näinkö unta vai kertoiko joku ystävistäni eilen erään ruotsalaisen vaateketjun myyvän vyölaukkuja. Käyn nyt tarkistamassa asian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti